LUE ENSIN ALHAALTA PANIIKKIHÄIRIÖN ALKU JA PANIIKKIHÄIRIÖELÄMÄÄ!!!
Oli syksy -99 ja ajattelin että kohta vaihtuu vuosituhat.... tällästäkö olisi loppuelämäni???
Pikkuhiljaa uskaltauduin postilaatikolle, tien viereen. Sitten kauppaan ja kylään naapureille YKSIN.
Tapasin paljon uusia ystäviä ja uskaltauduin lähtemään äitini luokse
pk-seudulle.Halusin pois kaikesta vanhasta ja erosin myös miehestäni.
Muutin nykyisen avomieheni luokse pk-seudulle syksyllä 2000 ja hän
kannusti minua , oli aina tavattavissa puhelimitse mutta ei antanut mun
antaa valtaa peloilleni.
Jokainen uusi askel oli vaikea, mutta
selvisin. Se kasvatti itseluottamustani ja pelot alkiovat hävitä. Sain
töitä ja elämä tuntiu ihanalta. Sain edelleen kohtauksia , mutta
HALLITSIN ne yksin. En vieläkään mene yksin oikeestaan minnekkään ilman
autoa, en metroon, bussiin, lentokoneeseen yms. En voi mennä myöskään
yksin suuriin kauppakeskuksiin, jos kohtaus tulee minun on saatava
raitista ilmaa.
Nyt toimin yrittäjänä, elämä järjestyksessä ja
nautin jokaisesta päivästä. Tietenkin pienyrittäjän stressi päällä ja
joskus masentaa taloudelliset huolet. MUTTA MINÄ SELVIÄN. Taas uusi
haaste edessä Risteily Tallinnaan ja yöpyminen laivan hytissä.( Olemme
käyneet Tallinnassa monta kertaa , mutta menneet pika-aluksilla ja
olleet yötä hotellissa)
Voin vain todeta että kaikki mika ei tapa, VAHVISTAA!!!!!
Kännykkä on elintärkeä ja tieto siitä että saan avomieheni kiinni tarvittaessa.
17v. olen kantanut mukanani paperipussia..... mutta niitä lääkärin lupaamia hyperventilaatiokohtauksia EI OLE TULLUT!!
lauantai, 10. helmikuu 2007
Kommentit